Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

TIEDOTE 26.6.2021 Soinin koronatilanteesta

26. kesäkuuta 2021

Karanteeniohjeistus

Soinissa on todettu uusia koronatartuntoja. Kuusiolinna selvittää viruksen tartuntaketjua ja on ollut tai tulee olemaan yhteydessä kaikkiin altistuneisiin antaen asiasta tarkempia ohjeita. Altistuneista suurin osa on testattu tänään ja testaukset jatkuvat myös huomenna.

Tämän johdosta Soini-talon päiväkoti on suljettu ja sekä lapset, että henkilökunta asetettu karanteeniin. Varhaiskasvatukseen osallistuville perheille on lähetetty asiasta erillinen tiedote Päikyn kautta.

Laulumaan puolella (ryhmät Vintiöt ja Vesselit) toiminta jatkuu normaalisti, terveysviranomaisten ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli lapsi jää omaehtoiseen karanteeniin, eikä tule päiväkotiin ensi viikolla, pyydetään asiasta ilmoittamaan mahdollisimman pian Päikky -viestin välityksellä.

Tiedotamme lisää kesäajan järjestelyistä varhaiskasvatuksessa Päikyn kautta sitä mukaa kun/jos muutoksia ilmenee.

Lisäksi pyydetään huomioimaan Kuusiolinnan tämän aamuinen tiedote ja ohjeistus karanteenista.

Johanna Rannanjärvi

Kunnanjohtaja

KUUSIOLINNAN TIEDOTE 26.6

Koronatartuntoja ja riski altistumiselle Alavudella ja Soinissa

Kuusiokuntien alueella on todettu muutamia koronavirustartuntoja ja merkittävä määrä altistumisia.

Riski altistumiselle on ollut Ravintola Tervaholvissa Soinissa lauantaina 19.6 klo 21 jälkeen sekä Alavuden S-Marketissa aikavälillä 21.6.–23.6.

Erityisesti näissä tiloissa liikkuneita henkilöitä kehotamme tarkkailemaan oireitaan seuraavien kahden viikon ajan ja hakeutumaan erittäin matalalla kynnyksellä koronavirustestaukseen.

Tartunnan saaneet ja tiedossa olevat altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Altistuneita on kaikkiaan noin 90 henkilöä.

Koronavirustartuntaan viittaavia oireita voivat hengitystieoireiden lisäksi olla muun muassa kuume, vatsaoireet sekä maku- ja hajuaistin häiriöt. Ajan koronavirustestiin voi varata puhelimitse numerosta 06 2525 7612.

Suosittelemme edelleen kaikkia suojautumaan koronatartunnoilta suositusten mukaisesti. Jokaisen on myös toivottavaa hankkia koronarokote. Kuusiokunnissa kaikkien yli 16-vuotiaiden on mahdollista varata aika rokotukseen.

Ajankohtainen