Soinista saa ku sanan lähettää

Elinvoimaisuuteen kuuluu ehdottomana osana vireys, toimeliaisuus ja hyvä mieli. Ruoka maistuu ja unta riittää, mutta vain sopivasti, että herää toimintaa aktiivisesti. Soinissa ollaan tänäkin vuonna pääsemässä samanlaiseen natevaan otteeseen elämästä. Pieni kunta jaksaa touhuta vielä juhlavuoden jälkeenkin, mistä voit lukea monia oivia osoituksia ja ajanviettovinkkejä tästä Soinilaisesta lehdestä.

VisitSoini ja matkailun kehitys

Soinissa on panostettu viime aikoina määrätietoisesti matkailun kehitykseen. Kannustimena on ollut niin naapurin pandat kuin muut lähialueen kohteet puhumattakaan maailmalla vallalla olevasta matkailutrendissä, jossa puhtaus, alkuperäisyys, luonto ja Suomi ovat kovassa huudossa. Jo viime kesänä tämä näkyikin Soinissa.

Matkailun vahvuutena Soinissa onkin luonto, mitä olemme nostaneet Soinin profiiliksi hyödyntäen kymmenien kilometrien pituisia, harjut ja avosuot ylittäviä retkeilyreittejä sekä muita luontokohteita. Jos reitit on jo nähty, niihin voi tutustua myös uudesta näkökulmasta hyödyntäen vuoden 2019 aikana julkaistavaa Panda Trail -virtuaalikierrosta.

Sattumaa ei ollut myöskään, että keväällä järjestettiin tapahtuma juuri Luonto- ja erämessuteemalla valtakunnallisia yleisömassoja tavoitellen. Etelästä on kuulunut myös, että MuoviSammon Soinille tuoma näkyvyys houkuttelee tutustumaan, millainen on tämä ympäristöystävällinen ja muovia uusiokäyttävä kunta.

Matkailijoita, mutta myös soinilaisia ja kesäsoinilaisia, palvelemaan pystytettiinkin VisitSoini-verkkosivu, johon on koottu tekemistä, kohteita ja palveluita laidasta laitaan. Moni paikallinenkin on yllättynyt, mitä täältä löytyy. Kannattaa siis tutustua osoitteeseen www.visitsoini.fi. Maailma muuttuu eikä tule koskaan valmiiksi ja sama pätee tähän sivustoonkin. Jos sieltä puuttuu jotain tarpeellista, kerro siitä meille esimerkiksi sivuston alaosassa olevalla lomakkeella.

Taas tapahtuu

Soinin vireyden kirjo saa pohtimaan, onko meneillään kylien vuosi 2019. Tämä toki sillä ajatuksella, että kirkonkylä on yksi aktiivisista kylistämme. Joka puolella Soinia tapahtuu eikä minkään perukan tarvitse punastella kaupunkilaistenkaan keskellä. Käydään vähän esimerkkejä läpi, joita tätä kirjoittaessa oli saatu tietoon tulevan kesän tapahtumista.

Aloitetaan etelästä, Vehulta. Aktiivinen kylä on jo totutusti tuonut melkoista virtaa ja nimekkäitä esiintyjiä kylätalolle. Jo toukokuun 19. päivä esiintymään saapuu ei vähempää kuin elokuvatähti ja huippumuusikko Samuli Edelmann yhdessä Mertsi Lindgrenin kanssa. Loppuvuosikin jatkuu näyttävänä, sillä 28.7. musisoi tangokuningas Kari Hirvonen ja 13.10 saapuu kaikkien tuntema laulaja Joel Hallikainen kitaroineen. Shampanjaako Vehulle, kuten eräs kyläläinen kertoi vävy-poikansa päivitelleen. Kyllä, ja ansaitusti nauttien.

Myös Hautakylällä kannattaa vierailla kesällä. Hyvä mahdollisuus siihen koittaa 5.7. järjestettävien iltamien yhteydessä. Tuolloin Hautakyläsalissa on ohjelmaa näytelmästä arvontaan. Lisäksi erinäiset kurssit värittävät Hautakylän kesää. Matkalla Hautakylälle on hyvä virkistäytyä Kukonkylän Tillikkarannassa.

Viikko ennen juhannusta Soinillinen näyttäytyy niin keskustassa kuin Parviaisissa muun muassa Puuhin pihapiirissä. Parviaisiin on myös tulossa pitkospuiden parannuksia sekä tavoitteena rakentaa myös esteetön luontopolku Kaihiharjulle palvelemaan kaikkia luonnosta nauttivia liikkuivat he sitten vauvanrattailla pyörätuoleilla

Keskustassa on myös omat tapahtumansa. Viime syksynä alkuun laitettu toritoiminta jatkuu keskiviikkoisin ja lauantaisin Liikekeskuksen alaparkkipaikalla. Kannattaakin muistaa, että ilman asiakkaita ei ole myyjiä eikä ilman myyjiä asiakkaita. Tästä ei tosin liene murhetta 20.7. Silloin on perinteiseen tapaan Soinin markkinat ja illalla Kruunuhäät. Myös juhlavuonna aloitettu Soinilaisten muusikoiden ilta jatkuu 24.8. Yhteistalolla. Läpi kesän erityisenä vierailukohteena on silmiä avaava Kuninkaantuvan kokonaisuus paikallisperinteestä sotahistoriaan. Se on ainutlaatuinen näillä seuduilla ja houkuttaa varmasti kävijöitä laajemminkin.

Kohti pohjoista jatkettaessa Laasala avaa uuden saunansa ovet uimarannalla. Rantasaunan avajaiset ovat 8.6. osana Avoimet kylät -tapahtumasarjaa. Tuolloin on luvassa monipuolista ohjelmaa koko perheelle poniratsastuksesta soppatykin antimiin, unohtamatta saunomista ja uimista.

Uutta ja vanhaa elämää

Kaikilla näillä kylillä, kuten monella muullakin, on aloittanut tai aloittamassa myös uusia yrityksiä, jotka tuovat palveluita monen saataville ja ehkä myös matkailijoita mukanaan. VisitHautakylä toi jo majoittujia viime kesänä kyläteille ja Nature Paavolan mahlan tuottajat ovat tuomassa uutta vipinää Vehulle.

Hankaranta toimii aiempaan tapaansa hyvänä paikkana pysähtyä vaikkapa jäätelölle ja Reijo Kivijärven pihapiirissä voi ihastella vanhaa maailmaa ja Suomen arvostetuimman naivistin maalauksia. Liikekeskuksesta löytyy esimerkiksi uusi viihtyisä grilli-kahvio.  

Näiden lisäksi mainittavana puhteena on Vuorenmaan kehittäminen, joka tulee toivottavasti näkymään ympäristössään ympärivuoden. Tavoitteena onkin saada laskettelu- ja hiihtokauden lisäksi toimintaa myös muille vuoden ajoille. Tätä silmällä pitäen esimerkiksi Sisu onkin rakentamassa rinteen reunalle elämysportaat mahtaville näköalapaikoille ja muitakin hankkeita on suunnitteilla tuomaan lisämahdollisuuksia nauttia alueesta. Katsotaan, josko saisimme jo pian myös uuden yrittäjän vauhdittamaan kehitystä.

Olehan siis hereillä, sillä Soini ilakoi elinvoimallaan jälleen myös tänä kesänä.

 

Juha Viitasaari

Kunnanjohtaja


Soinin kunta

Y-tunnus 0182637-3 | Multiantie 27 A 63800 Soini | Puhelin: 044 550 2375 | soinin.kunta@soini.fi | etunimi.sukunimi@soini.fi


Soinin Vaakuna