Skip to main content

Soinin kunta

Tiet ja Kadut

Katujen kunnossapito

Kunnan kaavakatujen ylläpidosta vastaa Soinin kunta. Kunta ylläpitää keskustan asuinalueiden katuverkostoa n.14 kilometriä ja kevyen liikenteen väyliä n.3 kilometriä. Näiden lisäksi kunnan alueella on noin 90 kilometriä järjestäytyneiden tiekuntien omistuksessa olevia yksityisteitä, joiden ylläpidosta vastaavat tiehoitokunnat, sekä suuri määrä loma-asutuksen ja metsätalouden ym. käyttäjien omistamia yksityisteitä. 

Kunnan ylläpitämän katuverkon ja kevyenliikenteen väylien hoitotyöt toteutetaan kilpailutettujen koneyrittäjien avulla.

Valtion teiden kunnosta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Näitä teitä ovat mm.

  • Seututie 697
  • Seututie 714
  • Yhdystie 7140
  • Kukonkylä-Kolu-Niemisvesi
  • Mäkelänkylä-Hallaperä
  • Kolu-Raitaperä
  • Kirkonkylä-Möksy

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hoitovastuulla on keskustan päätiet. Ajoteiden lisäksi huolehditaan suojateiden, kevyenliikenteenväylien ja linja-autopysäkkien kunnosta.

Urakoija on tällä hetkellä Destia tai sen hankkimat aliurakoitsijat.

Kunnossapidon urakka-alueet

tienpaalla pienempi

Tienkäyttäjän linja

Tien kuntoon tai tien kunnossapitoon liittyvät ilmoitukset voi tehdä sähköisesti osoitteessa palautevayla.fi. Sähköinen ilmoitus välittyy liikenteen asiakaspalveluun, jossa ilmoituksia käsitellään arkisin klo 8-16. Kaikki ilmoitukset välitetään alueurakoitsijalle, joka päättää tarvittavista toimenpiteistä tielle asetettujen laatuvaatimusten perusteella. Palveluihin kuuluvia ilmoituksia ovat esimerkiksi maanteiden päällystevauriot (kuopat, reiät), tiellä oleva vesi, tielle kaatunut puu tai erittäin liukas tie. Kiireellisistä ja liikennettä selvästi vaarantavista ongelmista tiestöllä voi ilmoittaa soittamalla numeroon 0200 2100 (24 t/ vrk). Ilmoittajilta pyydetään tarkka tieto ongelman sijaintipaikasta ja yhteystiedot. Puhelut maksavat lankapuhelimesta paikallisverkkomaksun (pvm) ja matkapuhelimesta matkapuhelinmaksun (mpm) verran.

  • Palauteväylä löytyy myös mobiilisovelluksena osana Liikennetilanne-sovellusta. Sovelluksella voit ilmoittaa ongelmista, antaa palautetta tai tehdä ehdotuksia maanteihin, rata- ja vesiväyliin liittyen. Lataa Liikennetilanne puhelimesi sovelluskaupasta (Android ja iOs) hakusanalla Liikennetilanne.

Yksityistiet

Uusi yksityistielaki 560/2018 tuli voimaan 1.1.2019. Yksityisteiden tienpidon periaatteet säilyvät ennallaan eli osakkuus tiekunnassa perustuu maanomistukseen ja tienpidon kustannukset jaetaan tiestä osakkaille saatavan hyödyn mukaisesti.

Uusi laki mahdollistaa sähköisen toiminnan eli kokouskutsut voidaan lähettää myös sähköpostitse ja kokouksiinkin on mahdollista osallistua etäyhteydellä, mikäli tiekunta on näin päättänyt.

Uuden lain myötä myös kuntien tielautakuntien (tiejaoksien) tehtävät lakkasivat, eikä kunnan tielautakunta tai tiejaos voi enää toimia tiekunnan päätöksiä koskevia valituksia käsittelevänä viranomaisena. (kts. uudet muutoksenhakumenettelyt YKTL 560/2018, 64§ ja 65§).

Tiekuntien ylläpitämiä yksityisteitä on Soinissa noin 90km ja lisäksi on useita järjestäytymättömiä yksityisteitä, joiden hoidosta vastaavat tien varren kiinteistöjen omistajat suoraan keskinäisillä sopimuksillaan.

Uusi, v. 2019 voimaan astunut yksityistielaki velvoittaa tiekunnat ilmoittamaan yksityisteiden tiedot ja vastuuhenkilöt Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin ja ko. tien liikenteenohjaukseen liittyvät tiedot kansalliseen tie- ja katuverkoston tietojärjestelmään (Digiroad).

Tietojen toimittaminen em. rekistereihin on edellytyksenä kunnan- ja valtionavustuksen saamiselle.

Soinin kunta tiedottaa haettavista kunnossapitoavustuksista vuosittain helmi- huhtikuussa kunnan verkkosivujen kuulutuksissa, kunnan somessa sekä mahdollisesti Torstai-lehdessä.

Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin tarvittavat tiedot tulee toimittaa alla olevan linkin kautta:

Ilmoita tiekunnan yhteystiedot -lomake.

Tiekunnan päätökset esim tiekunnan perustamista, yhdistämistä, liittämistä, jakamista tai lakkauttamista tulee toimittaa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin alla olevan linkin kautta:

Ilmoita tiekunnan päätös -lomake

Lain edellyttämät liikenteenohjaukseen liittyvät tiedot (painorajoitukset, ajokiellot, yms.) toimitetaan Digiroadiin Väyläviraston sivuilta.

Avustukset yksityisteille

Kunnossapitoavustus

Soinin kunta myöntää vuosittain Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin merkityille ja Digiroad-järjestelmään tietonsa toimittaneille tiekunnille kunnossapitoavustusta.

Kunnan myöntämän avustuksen suuruus määräytyy talousarvioon varatun määrärahan mukaan. Avustus on kuitenkin enintään 90 prosenttia hyväksytyistä avustukseen oikeuttavista kunnossapitokuluista.



Avustettavat tiet on luokiteltu kolmeen eri avustusluokkaan jossa

  • Luokka 1. Tie on pysyvän asutuksen päätie, tiellä on läpikulkuliikennettä, tiellä on huomattava määrä muuta liikennettä kuin tiekunnan osakkaiden liikennettä.
  • Luokka 2. Tie on pysyvän asutuksen päätie, tiellä on jonkin verran muuta liikennettä kuin tiekunnan osakkaiden liikennettä.
  • Luokka 3. Tie on pysyvän asutuksen tie, tiellä on pääsääntöisesti osakkaiden liikennettä.

Avustusmäärä voi olla enintään seuraava:

  • Luokka 1: 0,9€/m
  • Luokka 2: 0,6€/m
  • Luokka 3: 0,4€/m

Näiden lisäksi saadakseen avustusta:

- Tiekunnan tulee olla perustettu tietoimituksessa

- Vuosikokousta vastaava kokous on pidettävä vähintään joka neljäs vuosi

- Tien pituuden oltava vähintään 100m

- ko. yksityistien vaikutuspiirissä tulee olla vähintään yksi pysyvä (ympärivuotinen) asuinpaikka. Avustettavaksi tienpituudeksi lasketaan matka pysyvään asuinpaikkaan saakka

- Tiekunnan tulee kerätä tiemaksuja tieosakkailta.

- Tiekunnan tulee toimittaa tilinpäätös ja/tai kuitit maksetuista tienhoitomenoista

Vuoden 2024 avustus on haettavissa 8.4.- 13.5.2024 klo 15.00 mennessä 

Emme käsittele myöhässä tulleita hakemuksia.

Perusparannusavustus

Peruparannusavustusta haetaan ELY-keskukselta. Lisätiedot yksityistieavustuksista.

Saatuaan perusparannusavustusta valtiolta tiekunta voi hakea lisäavustusta hankkeeseen myös Soinin kunnalta. Kunta myöntää avustusta harkinnanvaraisesti ja tapauskohtaisesti.

Kunnan perusparannusavustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on oltava liitteenä kopio tiekunnan kokouksen päätöksestä toteuttaa parannushanke, kartta perusparannettavasta kohteesta, tiedot tehtävistä toimenpiteistä ja suunnitellusta rahoituksesta sekä ELY-keskuksen päätös myönnetystä perusparannusavustuksesta.

Hakemus on toimitettava Tekniselle lautakunnalle viimeistään elokuun loppuun mennessä, koska Soinin kunta ei varaa perusparannukseen vuosittain erillisiä määrärahoja. Tiekunnan hakemus huomioidaan tulevan vuoden talousarviokäsittelyssä ja mahdollinen avustussumma varataan seuraavan vuoden määrärahoihin.

Mahdollinen avustus maksetaan tiekunnalle perusparannushankkeen toteuduttua hankkeen avustukseen myönnetyistä määrärahoista.

Yksityisteiden puomit ja liikennemerkit

Yksityisteillä liikenteen ohjauslaitteita ovat liikennemerkit ja sulkulaitteet eli puomit. Taajama-alueilla voi katumaisilla yksityisteillä käyttää myös liikennevaloja ja tiemerkintöjä.

Tienpitäjä saa kunnan suostumuksella asettaa liikenteen ohjauslaitteen yksityistielle. Tienpitäjä on tiekunta, jos sellainen on perustettu. Tiekunnan kokouksessa päätetään pysyvän liikennemerkin asettamisesta. Jos tiekuntaa ei ole, päättävät tieosakkaat asiasta yhteisesti. Hoitokunnan tai toimitsijamiehen toimivalta ei riitä päättämään pysyvistä liikennemerkeistä.

Luvan hakeminen kunnalta

  • Tiekunnan kokouksessa tulee ensin hyväksyä liikennemerkin hankkiminen yksityistielle ennen kunnan suostumuksen hakemista.
  • Tiekunnan päätöksen on saatava lainvoima, ennen hakemuksen jättämistä. Tiekunnan päätös on lainvoimanen 3kk:n jälkeen päätöksen tekopäivästä, mikäli päätöksestä ei ole valitettu.
  • Jos tiekuntaa ei ole perustettu, kaikkien tieosakkaiden tulee allekirjoittaa hakemus tai antaa siihen kirjallinen suostumus.
  • Kerro hakemuksessa, mitä liikennemerkkejä tiekunta haluaa asettaa yksityistielle.
  • Merkitse karttaliitteeseen liikennemerkin tai vastaavan suunniteltu sijoituspaikka.
  • Perustele hakemuksessa, miksi liikennemerkkejä haetaan yksityistielle. Tiekunta voi esimerkiksi perustella liikennemerkin asettamisen lisäävän turvallisuutta yksityistiellä.
  • Liitä vapaamuotoiseen hakemukseen kopio kokouspöytäkirjasta perusteluineen, josta ilmenee tiekunnan myönteinen kanta liikenteenohjauslaitteen asettamiseen

Lähetä hakemus:

Soinin kunta,

Tekninen toimi,

Multiantie 27a,

63800 Soini

Laita kuoreen merkki "Yksityistiet / liikenteenohjauslaitteen asettaminen".

Tekninen lautakunta tekee liikennemerkin asettamisesta päätöksen. Kun päätös on lainvoimainen, on tiekunnalla lupa asettaa liikennemerkki yksityistielleen. Tiekunta hoitaa liikennemerkkien hankkimisen ja paikalleen asentamisen sekä niiden huoltamisen ja ilmoittamisen Digiroad-palveluun.

Tieliikennelaki: liikenteen ohjauslaitteen asentaminen.