Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Soinineuleen tarina ja ohje

Soini-neule

soinineule1

Neuleohje

Suunnittelija Satu Alatalo

Terveisiä kilpailutyön saatteeksi:

Soini on minulle rakasta synnyinseutua ja vaikka olen asunut toisaalla jo jonkin tovin, ei soinilaisuus minussa ole hävinnyt minnekään, kenties vain vahvistunut ajan myötä. Soinissa asuvat lähipiirini ihmiset ja kaipuu lapsuuden maisemiin Pahkaperälle tuo minut säännöllisin väliajoin Etelä-Pohjanmaan huipulle. Kuitenkin myös nykyään täällä Hämeessä asuessani synnyinpaikkakunta on miltei päivittäin läsnä niin arjessa kuin juhlassakin: talvista työmatkaa lämmittävät Soini-lapaset, viileänä iltana kääriydyn Soini-huopaan ja juhlatunnelmiin virittäydyn usein Soinin kansallispukuun pukeutuneena. Niin lapaset, huovan, kuin kansallispuvunkin olen saanut mummultani, joka on tehnyt ne omin käsin.

Koska nuo mummulta saamani Soiniin liittyvät tekstiilit ovat minulle arvokkaita ja satun lisäksi olemaan myös itse innokas käsityöharrastaja, oli minulle heti kilpailusta kuultuani selvää, että halusin kokeilla onneani kisassa! Kilpailutyön suunnittelu alkoi paidan mallin hahmottelemisesta. Mutustelin samalla ideoita neulekuvioon, jonka halusin summaavan mahdollisimman paljon Soiniin liittyviä asioita. Tavoitteenani oli luoda mahdollisimman selkeä, linjakas ja ”helposti lähestyttävä” malli sekä kuvion, värimaailman että neulottavuuden näkökulmasta. Sillä sitä soinilaisuuskin minusta on – mutkattomuutta ja suoruutta, mutta myös hauskuutta ja lämpöä – pilkettä silmäkulmassa unohtamatta!

Suunnittelemani paita on siis malliltaan varsin perinteinen ja suoralinjainen raglanpaita, jonka helmassa, hihansuissa ja kauluksessa on joustinneuletta. Paita on pääosin yksivärinen, mutta miehustaa ja hihansuita koristaa kirjoneule. Neulottavuudesta mainittakoon tässä yhteydessä myös se, että kuvio on suunniteltu siten, että neuloessa kuljetetaan vain kahta lankaa kerrallaan, ja pitkät langanjuoksut (yli 7 silmukkaa) on pyritty karsimaan mahdollisimman vähiin. Lisäksi kuvio neulotaan suljettuna neuleena miehustaan ja hihoihin, eikä kavennuksia tai lisäyksiä tehdä yhtä aikaa kuvion kanssa. Näiden seikkojen toivon rohkaisevan myös hieman kokemattomampiakin neulojia paidan pariin.

Paidan kirjoneulekuvio on ensivilkaisemalla luontomaisema, mutta kuvion sisältö ulottuu toki tätä syvemmälle. Se sisältää monia viittauksia Soiniin ja Soinin maamerkkeihin; seuraavaksi hieman tarkempaa kuvausta kirjoneuleen kuviosta ja tarinoista sen taustalta.

Lähdetään liikkeelle helmasta ja hihansuista, joissa toistuva kaarimuoto on lainattu vaivaisakan essun helmasta. Reuna piirtyy kaartuvana mustaa vaivaisakan hametta vasten. Helman ja hihansuiden musta väri on vaivaisakan hameen lisäksi nyökkäys tervanpolton suuntaan. Sillä kun on oma merkittävä roolinsa soinilaisessa historiassa.

Varsinaisen kuvioraidan alareunassa on toinen viittaus Kirkonmäelle, sillä halusin sisällyttää kirkonkylän maisemaa keskeisellä tavalla määrittävän Soinin kirkon osaksi kuviota. Kirkon ja kellotapulin seinistä ja räystäiden alta löytyikin tarkemman tutkailun myötä koristekuviointia, joista nappasin vaaleanpunaiset geometriset kuviot neulekuvion alkukierroksiksi. Hieman muokattuna sama teema toistuu myös hihojen kirjoneuleraidassa.

Seuraavan osion kuviossa muodostaa aaltoileva kullanruskea raita, jonka muotokieli on alun perin peräisin Soinin naisen kansallispuvun taskun kokasta. Kokan, ja siten myös raidan, muodoissa on myös hienoista yhteneväisyyttä Soinin nimikkokukan, maariankämmekän, kukkaan, vaikka värimaailma siitä selkeästi eroaakin. Raita muodostuu siis limittyvistä kokan kuvioista siten, että se muodostaa samalla Soinin vaakunasta tutun aaltoviivan. Kullanruskea väri viittaa niin itse kokkaan kuin vaakunan kultaisiin kuvioihinkin.

Omassa mielessäni aaltoilevaan ruskeaharmaaseen raitaan yhdistyy myös Soinin polveileva maasto, joka käsittää niin laaksoja kuin kukkuloitakin – aina Etelä-Pohjanmaan huipuksi asti. Aaltoviivaan sisältyvät harmaat kuviot, jotka syntyivät kokan aukkoja kuvioon toisintaessa, muistuttavat ja edustavat sään armoilla suolla patinoituneita pitkospuita. Ne viittaavat Soinin patikka- ja muihin luontoliikuntamahdollisuuksiin.

Seuraavana yksityiskohtana kuviossa ovat aaltoviivasta nousevat puut, jotka itsessään kuvaavat Soinin luontoa ja erityisesti metsiä, joiden peitossa valtaosa kunnan pinta-alasta on. Puihin piiloutuu kuitenkin tarkkasilmäiselle lisää hoksattavaa; suurempi puu on saanut muotonsa suoraan Soinilta ja kapeampi puolestaan on tyylitelty Suomenselän maisemamaakunta-alueen pohjalta.

Puiden tausta neulotaan taivaansinisellä, joka värinä viittaa Soinin vesistöihin sekä myös omalta osaltaan nyökkää kohti Soinin sijaintia Suomenselän vedenjakaja-alueella. Sinisen alueen yläreunan kuvio on laadittu vaakunan kruunun pohjalta, vaikka vain keskimmäinen sakara pääsee täyteen loistoonsa. Sininen kruunu on itsessään suora viittaus Soinin nykyiseen ilmeeseen ja logoon, jossa kultainen kruunu heijastuu sinisenä.

tarinasivu

Lopuksi vielä väreihin liittyen pari lisähuomiota. Toteutetun kilpailutyön värimaailma on ns. ”ensisijainen” ja totuudenmukainen, eli se toisintaa esiin poimittuja aiheita oikeissa väreissään. Ensisijaisen värimaailman rinnalle laadin kuitenkin samasta kuviosta myös kaksi muuta rinnakkaista vaihtoehtoa: toisen, siniharmaan version aiempien Soini-tekstiilien pohjalta, sekä vaakunan ja kansallispuvun värityksestä inspiroituneen punasävyisen version. Kaikki kolme väriversiota ovat mukana neuleohjeessa ja kullekin on oma ruutupiirroksensa. Olen lisäksi ehdottanut kunkin version väreille sopivia vaihtoehtoja kilpailukutsussa mainittujen kolmen langan värikartoista.

Toivottavasti paidan ja näiden terveisten äärellä herää iloisia oivalluksia – ainakin olen itse suunnittelijana ja tekijänä nauttinut kovasti sekä prosessista että lopputuloksesta, joka mutustelun, fiilistelyn ja suunnittelun summana syntyi!

Satu Alatalo