Perustietoa Soinista
Soinin kunta on perustettu vuonna 1868. Kunnan asukasluku on n. 2 000.
Soinin kunta sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla vedenjakajan alueella keskellä Suomenselkää.
Vedenjakajalta saa alkunsa Ähtävänjoki, jota kutsutaan Soinissa Kuninkaanjoeksi.
Soinin kunnan vaakunan aihe viittaa pitäjän vanhaan nimeen Kuninkaanjoki, joka edelleenkin on yksi Soinin kylistä. Nimen alkuperän on arveltu tarkoittavan rajajokea, joskin tarinan mukaan Kustaa Vaasa on pysähtynyt aikanaan joelle juomaan. Vaakunan on suunnitellut vuonna 1962 Kaj Kajander ja ulkoasun aiheena on ”punaisessa kentässä aaltokoroinen hirsi, jonka yläpuolella kruunu; kaikki kultaa.”
Historia
Soinin alueelta tunnetaan vain muutamia esihistoriallisia löytöjä. Seutu pysyi pitkään erämaana, jossa kävivät niin satakuntalaiset kuin hämäläiset ja kyröläiset erämiehet. Keskiajalla Soinin seutu oli Pietarsaaren ja Pirkkalan pitäjien raja-aluetta. Rajapyykkinä olivat Iiron- ja Kuninkaankivi Iironjärven tienoilla. Vakinaisesti seudun asuttivat kuitenkin savolaiset, joille Soinin mäkiset ja järviset seudut olivat luonnollista laajentumisaluetta.
Tervatalous oli merkittävät taustatekijä asutuksen laajenemiselle, sillä Soinin seutu oli merkittävää tervanpolttoaluetta aina 1700-luvulta 1900-luvulle asti. Kunnan alueelta on löytynyt yli 500 tervahautaa ja myös sen paikannimistössä tervakulttuuriin liittyvät nimet ovat yleisiä.
Luonto
Kunnan pinta-ala on 553,44 km2, josta vesistöjen osuus 20,01 km2.
Soini on pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa metsä- ja suomaata, jota elävöittävät lukuisat järvet, lammet, joet ja purot. Soinissa on noin 160 lampea ja järveä.
Soinin kunnassa sijaitsee Etelä-Pohjanmaan korkein kohta Raitamäki, joka on 240,4 metriä merenpinnan yläpuolella.
Metsät peittävät yli 60 % Soinin pinta-alasta. Metsät ovat monin paikoin soistuneita. Suurimpia soita ovat muun muassa Sikosuo ja Matosuo, jonka yhteydessä on luonnonhoitometsä. Soinin ja Ähtärin raja-alueella oleva Iso Koirajärven harju kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.
Maariankämmekkä Soinin kunnan nimikkokukka (Dactylorhiza maculata) on Suomen yleisin kämmekkäkasvi.
Maariankämmekkää esiintyy Soinissa melko yleisesti karujenkin soiden laitamilla, tuoreissa metsissä ja erilaisten korpimetsien reunoilla.
Kylät Hautakylä, Mäkelänkylä, Jokivarsi, Keisala, Kirkonkylä, Kukonkylä, Kuninkaanjoki, Laasala, Parviaisenkylä, Kolu, Ulvonkylä, Vehu ja Vuorenmaa.