Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Parviainen

Parviaisen kylä sijaitsee noin 10 kilometriä soinin keskustasta Multian suuntaan. ”Savuja ” kylässä on yhteensä noin 50. Lähellä sijaitsevat hyvät patikkapolkureitistöt, mm. Hermanninpolku, joka hiljattain valmistunut ja jonka varrella sijaitsee Hermannin kämppä. Reitille pääsee Parviaisesta, auton voi jättää Puuhatuvan pihaan tai Kaihiharjulta.

hermanni

Kylällä sijaitsee myös Kyläpääskyjen hallinnoima kylätalo Puuhi, jossa kesäisin järjetetään erilaisia kesätapahtumia.

Yleinen uimaranta on mukava virkistäytymispaikka, se sijaitsee aivan päätien varressa.

Parviaisessa toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka kertoo toiminnastaan näin:

"Kyläyhdistyksemme perustarkoituksena on innostaa kyläyhteisöämme, kehittämään toimintaamme ja lisäämään yhteisöllisyyttä.

Kylämme kokoontumispaikkana on nimeltään Puuhatupa, joka on hyvällä yhteistyöllä ja kökällä valmistunut vuonna 2008. Rakennuksessa toimivat myös kansalaisopiston piirit. Käyntiosoite on Parviaisentie 6.

puuhatupa

Olemme jo vuosia olleet mukana järjestämässä Arpaisten patikan tapahtumaa yhdessä kunnan sekä Saurunseudun väen kanssa.

Jäsenillemme haluamme tarjota mahdollisuuden osallistua yhteisiin teatteriretkillemme jäsenetuhintaan. Iiroonjärven rannalla sijaitsee toista sataa kesämökkiä, joka siltä osin elävöittää kyläämme kesäisin. Meillä on kyläyhdistyksellä kaksi Sup-lautaa mitä saa vuokrata. Jäsenetu huomioidaan. Juhlien varalle meillä on myös kahvi-ja ruokakalusto vuokrattavana.

Kökkähenkeä meiltä löytyy, ja kiitokseksi siitä heille on ollut aina joulun aikaan tapana järjestää ruokailu, pääosin paikallisessa ruokalassa.

Kylällemme on perustettu oma whatsapp ryhmä, joka toimii oivallisena tiedotuskanavana (ryhmään pääsee, kun vain ilmoittaa numeronsa). Myös Facebook-sivut ovat käytössä. Kyläyhdistyksen Facebook-sivulle pääset tästä.

Talven aikaan, kun jää vain sen sallii,on vedetty moottorikelkalla järven jäälle hiihtolenkki, jonka pituus noin 8 km.

parviaisenlatu

Innolla toivotamme joukkoomme uusia toimijoita jotta saisimme lisää puhtia ja uusia kehittämisideoita. Olet lämpimästi tervetullut kyläyhteisöömme."