Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Kaavoitus

Kaavoituksella säädellään alueiden käyttöä ja rakentamista. Kaavaa laadittaessa suunnitellaan asuinalueiden, työpaikkojen, viheralueiden ja liikenteen sijoittuminen kaava-alueille. 

Yleispiirteisempi kaava ohjaa yksityiskohtaisempaa kaavoitusta.

Kaavatasot

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käyttöä koskevaa suunnittelua. 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistamistyö on meneillään. Tietoa Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 -työstä ja vireillä olevista selvityksistä löytyy sivulta https://epliitto.fi/aluesuunnittelu-ja-liikenne/maakuntakaavan-uudistaminen/

Yleiskaava on kunnan maankäytön ja liikenteen järjestämisen yleispiirteinen suunnitelma, joka ohjaa asemakaavoitusta. Yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto.

Asemakaavoilla ja ranta-asemakaavoilla määritellään alueen käyttötarkoitus: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus.

Ranta-alueiden rakentamista voidaan ohjata ranta-asemakaavalla, jonka laatimisesta vastaa maanomistaja. Yksityinen maanomistaja voi laatia ranta-asemakaavaehdotuksen, jonka hyväksymiskäsittely tapahtuu kunnassa.

Rakentaminen voi alkaa kun kaava on hyväksytty kaupungin- tai kunnanvaltuustossa, ja se on saanut lainvoiman. Kaavoitusprosessi kestää yhdestä vuodesta useisiin vuosiin.

Kuntien omien rakennusjärjestysten määräykset täydentävät voimassaolevaa lainsäädäntöä ja siihen perustuvaa maankäytön suunnittelua. Rakennusjärjestyksen tarkoituksena on hyvän rakennustavan edistäminen huomioon ottaen kaupungin ja kunnan paikalliset olosuhteet ja erityispiirteet. Soinilla, Alajärvellä ja Vimpelillä on yhteinen Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys

Kaavoituskatsaus 2024 sekä kaavoitusohjelma 2024-2030

Kimpilammenkankaan tuulivoimaosayleiskaavan materiaalia:
Kimpilamminkangas Soini Kaavakartta
Kaavaselostus
Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1 Soini kaavaselostus kansilehti
Liite 2 Soini kaavaselostus kansilehti
Liite 2 Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saaduista lausunnoista

Soinin rantayleiskaavan muutos - osa-alue 1, Iiroonjärvi, Paskolampi ja Onkilampi - Parviaisen osayleiskaavan kumoaminen

Osallistumis-ja arviointisuunnitelma 10.1.2023

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.01.2023, päivitetty 28.4.-23

Oheisesta linkistä löytyy Soinin kaavat: https://soini.karttatiimi.fi/link/a2TXo

Yhteystiedot

Tekninen toimi
Soinin kunta
Multiantie 27 A
63800 SOINI
etunimi.sukunimi(at)soini.fi