Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Stipendi ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisesta

Etelä-Pohjanmaan väestön korkeakoulutusaste on edelleen heikko (vuonna 2024 osuus korkea-asteen tutkinnon suorittaneista oli 27,5%, koko maan  keskiarvo on 34%). Soinin kunta haluaa kantaa kortensa kekoon Etelä-Pohjanmaan heikon korkeakoulutusasteen nostossa ja palkita tutkinnon suorittaneita 1000 € stipendillä. Korkeakouluasteen nousu lisää myös pitkällä aikavälillä tulotasoa. Korkeakoulustipendi on otettu käyttöön ensimmäisen kerran vuonna 2024 ja stipendi on käytössä myös 2026.

Jokainen ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittanut, jonka asuinkunta on ollut 31.12.2025 Soini ja asuu edelleen Soinissa, on oikeutettu 1000 € suuruiseen stipendiin. Stipendiä on haettava valmistumista seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Stipendiä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse: soinin.kunta@soini.fi

Hakemuksesta tulee ilmetä henkilö- ja yhteystiedot, pankkiyhteystiedot, osoite Soinissa ja liitteenä tutkintotodistus.