Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Toimitila-avustukset

TOIMITILA-AVUSTUKSET

Yleiset kelpoisuusehdot

Avustuskelpoisia ovat rekisteröidyt soinilaiset yhdistykset, joilla on käytössä yleishyödyllinen, kaikille käytettävissä oleva Soinissa sijaitseva toimitila.

Avustusten jakaminen

Soinin kunnan kunnanhallitus päättää avustusten jaosta määrärahojen puitteissa.

Avustusmuodot

Avustusta voi hakea kiinteistön käyttökustannuksiin. Ei kunnostukseen, peruskorjauksiin tai uudisrakentamiseen.

Avustuksista ilmoittaminen

Kunta ilmoittaa avustukset haettaviksi lokakuussa (hakuaika marraskuu) Soinin kunnan internetsivuilla. Päätökset tehdään tammikuussa.

Avustusten hakeminen

Avustusta haetaan sähköisesti.

Avustushakemus on jätettävä ilmoituksen mukaisesti määräaikaan mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hakemuksesta tulee ilmetä

· yhdistyksen yhteystiedot, yhdistyksen toimihenkilöt sekä yhdistyksen rekisteröimisvuosi

· yhdistyksen säännöt

· toiminta ja toimipaikat, toimitilan käyttäjämäärä (per vuosi)

· haettava avustus ja käyttötarkoitus

· viimeisin valmistunut toimintakertomus

· viimeisin valmistunut tilinpäätös ja tilin/toiminnantarkastajien lausunto

· talousarvio ja toimintasuunnitelma kaudelle, jolle avustusta haetaan

· selvitys avustustarpeesta ja summa

· yhdistyksen muualta saamat tai haettavat avustukset

· kahden edellisen vuoden aikana saadut avustukset

Lisäksi yhdistyksen tulee toimittaa kuluvan vuoden avustusten käytöstä vapaamuotoinen kirjallinen selvitys joulukuun loppuun mennessä (talous, toteutuneet tapahtuma tai hankinnat, mahdolliset haasteet ja tulevaisuuden kehitysnäkyvät toiminnan vakiintumisesta).

Avustuksen käytön valvonta

Mikäli avustuksen saaja rikkoo avustusehtoja, kunnan myöntämä ja mahdollisesti maksettu avustus on maksettava lyhentämättömänä takaisin myöntäjälle. Avustuksen valvonnassa noudatetaan tässä säännössä mainittuja myöntöperusteita.

Avustuksen saajan on toimitettava tiedot maksajalle viipymättä kustannusten toteutumisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 30.11. Tositteiden toimittamisesta ei muistuteta erikseen, eikä myöhästyneitä selvityksiä hyväksytä. Kuitit tai tositteet toimitetaan Satu Panulalle satu.panula@soini.fi .