Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Soinin kunta palkitsee ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisesta 

23. tammikuu 2024

soinikyltti

Etelä-Pohjanmaa väestön korkeakoulutusaste on maan heikoimpia (vuonna 2021 osuus korkea asteen tutkinnon suorittaneista oli 26,5%, koko maan  keskiarvo on 33%). Soinin kunta haluaa kantaa kortensa kekoon Etelä-Pohjanmaan heikon korkeakoulutusasteen nostossa ja palkita tutkinnon suorittaneita 1000 € stipendillä. Korkeakouluasteen nousu lisää myös pitkällä aikavälillä tulotasoa.

Jokainen edellisenä vuonna (2023) korkeakoulututkinnon suorittanut, jonka asuinkunta on ollut 31.12.2023 Soini, on oikeutettu 1000 € suuruiseen stipendiin.

Stipendiä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse: soinin.kunta@soini.fi

Hakemuksesta tulee ilmetä henkilö- ja yhteystiedot, osoite Soinissa, liitteeksi tutkintotodistus.

Ajankohtainen