Hyppää pääsisältöön

Soinin kunta

Elintapaohjaus

KOHDENNETTU ELINTAPAOHJAUS SOINILAISILLE

Mitä elintapaohjaus on?

Elintapaohjauksen tavoitteena on tukea terveyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa asiakkaan toimintakykyä ja jaksamista omassa arjessa. Elintapaohjaus on yksilöllistä, missä käydään asiakkaan tarpeen mukaan läpi liikkumista, ravitsemustottumuksia sekä unta ja jaksamista. Ohjauksen aikana määritellään pieniä ja realistisia, omaan arkeen istuvia tavoitteita.

Kenelle elintapaohjaus on tarkoitettu?

Elintapaohjaus on tarkoitettu 18-64-vuotiaille soinilaisille, jolla on haasteita oman terveyden kanssa tai on huolissaan omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Kohdennetun elintapaohjauksen pääasiallisen kohderyhmän muodostavat seuraavat aikuisväestön kohderyhmät:

• kohonnut tyypin 2 diabetesriski (riskipisteet ≥ 12)

• metabolinen oireyhtymä (ehdoista vähintään 3 täyttyy)

• suurentunut muistisairauksien riski (FINGER-riskitestin pistemäärä ≥ 6)

• uniapneapotilaat (joilla elintapahoito on osa sairauden hoitoa)

Elintapaohjauksen kohderyhmää ovat erityisesti henkilöt, joilla on korkea riski sairastua kansantauteihin epäterveellisten elintapojen vuoksi, tai jotka ovat jo sairastuneet, ja jotka eivät omatoimisesti ole pystyneet muuttamaan elintapojaan. Edellytyksenä on lisäksi potilaan tai asiakkaan oma valmius ja riittävä motivaatio muutokseen.

Elintapaohjauksen kulku

Elintapaohjaus kestää kokonaisuudessaan 9-12kk, mihin asiakkaan tulee sitoutua. Elintapaohjaus aloitetaan Kuusiolinna Terveyden tekemillä terveystesteillä, minkä jälkeen asiakas ohjautuu Soinin kunnan liikuntaneuvonnan pariin. Liikuntaneuvonnan tapaamisia sovitaan joko keskustelun tai liikkumisen merkeissä aluksi n. 2vkon välein ja jatkossa n. kuukauden välein. Terveydenhuollon vastaanotolla kohdennetun elintapaohjauksen asiakas käy ensimmäisen käyntikerran jälkeen 6kk kohdalla kontrollikäynnillä sekä 12kk kohdalla loppukartoituksessa. Huom! hyvinvointiohjaajan vastaanotot arkisin ensisijaisesti klo 8-16.

Miten pääset mukaan?

Kohdennettuun elintapaohjaukseen ohjaudutaan terveydenhuollon ammattilaisen arvion perusteella. Soinissa elintapaohjausparina toimii Kuusiolinna Terveys Oy:n puolelta sairaanhoitaja Saana Peura ja Soinin kunnan puolelta hyvinvointikoordinaattori Merja Korpela.

Ohjaus on maksutonta